Treidaus kullalla

Kullalla on pitkä historia arvokkaana hyödykkeenä, ja se on rikkauden ja vaurauden symboli. Kultaa on käytetty kaupankäynnin välineenä ja valuuttana jo muinaisesta sivilisaatiosta lähtien. Suurin kullantuottaja on Kiina, joka tuottaa 370 tonnia kultaa vuosittain. Australia, Yhdysvallat, Venäjä ja Etelä-Afrikka ovat myös merkittäviä kullantuottajia. 

Kultakanta

Vuonna 1965 kaikki suuret maat olivat osallisia maailmanlaajuisessa kultakantajärjestelmässä nimeltä Bretton Woodsin järjestelmä, jossa paperivaluutta sidottiin kullan hintaan. 

Vuonna 1971 presidentti Nixon lopetti kuitenkin kultakannan Yhdysvalloissa, ja tänään yksikään maa ei käytä kultakantajärjestelmää. Kultakannasta luopuminen johti kullan arvon dramaattisiin nousuun. Vuosien 1971 ja 1980 välillä kullan unssihinta hyppäsi 35 dollarista 850 dollariin. 

Epävakaina sekä talouskriisien aikoina kullan hinta nousee, koska sitä pidetään turvallisena sijoituskohteena. Kun maailmantalous on epävakaa, on puhuttu paluusta kultakantajärjestelmään, mutta toistaiseksi puheet ovat olleet vain teorian tasolla. 

Tekijöitä, jotka vaikuttavat kullan hintaan

  • Kultaa käytetään yleisesti elektroniikassa. Jokainen älypuhelin, tietokone tai kaapeli sisältää todennäköisesti kultaa. Elektroniikkateknologian nopea kehitys stimuloi kullan kysyntää jatkossakin. 
  • Kullan tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, mikä pitää hinnan korkealla. Tilanteen odotetaan pahenevan tulevina vuosikymmeninä. Tarjonta ei pysy kysynnän tahdissa aiheuttaen vuodessa 1 000 tonnin vajeen. 
  • Intia on tällä hetkellä maailman suurin kullan kuluttaja, ja sen kulutus on arviolta 700 tonnia vuodessa. Tämä luku jatkaa nousuaan, ja Intian kullan kysyntä todennäköisesti ajaa hintaa ylöspäin tulevina vuosina. 
  • Eri maiden taantumat ja rahoituskriisit kannustavat jälleen investoimaan kultaan. On tärkeää seurata johtavien maiden taloudellista vakautta sekä maailmanlaajuista poliittista tilannetta. 

Niiden, jotka haluavat treidata kullalla, tulisi olla tietoisia monista tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa sen hintaan, sekä suorittaa oma analyysi. 

Treidaa kultaa